Insestifantasia äidistä ja pojasta

Tulin suihkusta ja koska oli jo myöhä, en alkanut pukeutua sen kummemmin. Vedinpähän vain pikkuhousut jalkaani ja sulloin jo hiukan roikkuvat, isohkot rintani liiveihin. Katselin vartaloani hetken suihkuhuoneen peilistä; Ihan OK tämän ikäiselle naiselle. Kai. Isot, hiukan jo riippuvat rinnat, leveä lantio, hiukan naisellista vatsaa ja muhkeat reidet.

– Ei kuitenkaan enää mikään mallitypykkä, hymähdin. Vaikka enpä sellainen koskaan ollut ollutkaan. Pikemminkin aivan tavallinen, rehevä suomalainen nainen.

Tulin jäähylle takkahuoneeseen, missä poika, juuri ja juuri 18-vuotias, lueskeli jotain sarjakuvalehteä. Polttelin takkahuoneessa savukkeen ja yritin jutella tulen loimussa lukevan pojan kanssa muutaman sanasen. Poika vastaili kysymyksiini yhtä ynseästi kuin aina. Emme olleet ikinä tulleet hyvin toimeen, mutta olosuhteiden pakosta meidän oli nyt kuitenkin asuttava jonkin aikaa kahdestaan.

En piinannut poikaa kauempaa vaan poistuin suihkuhuoneen puolelle. Vetäisin ovea pienemmälle ja tyhjensin pikkupyykit koneesta vatiin ja aloin nostella niitä narulle. Kun viimeinen paituli oli nuoralla, pyörähdin reippaasti ympäri ja tönäisin oven auki – lähes suoraan pojan kasvoille!

– Hups! sanoin. – Olitko tulossa veskiin? Oonkin jo lähössä… Ei kai sattunu…?

Poika mumisi jotain epämääräistä, käännähti kasvot punaisena takaisin ja paineli puolijuoksua huoneeseensa paukauttaen oven kiinni perässään. Jäin hämmästyneenä katselemaan hänen peräänsä.

– Joka vahingosta suuttuu, se saa kyllä puolestani olla omissa oloissaan, ajattelin. Laitoin teeveden tulemaan ja nostelin voileipätarpeet pöydälle. Hiukan mielessäni kuitenkin aprikoin, oliko häneen sattunut pahemminkin.

– Tunnustaahan sitä ei voi, hymyilin mielessäni. – Mies kun kerran on.

Päätin olla huolehtivainen kanaemo ja käydä tarkistamassa ja pyytää samalla teelle. Kotonani kun olin, kävelin pojan huoneen ovelle ja ajattelematta asiaa vedin oven auki ja astuin huoneeseen. Ja jähmetyin siihen paikkaan!

Poika seisoi oven vieressä sijaitsevaan kirjoituspöytään nojaten housut laskettuina vedellen paljasta kaluaan kädessään. Hän käännähti ja huomasi minut, sameat silmät laajenivat, katse tipahti jonnekin rintojeni tienoille ja suusta alkoi kuulua urahduksia. Pudotin oman katseeni takaisin hänen keskivartaloonsa ja näin, kuinka hänen kalustaan alkoi purskahdella vaaleita ryöpsähdyksiä, ensimmäisten osuessa reisilleni.

Kun viimein sain itseni liikkeelle, peräydyin huoneesta ja vedin oven kiinni. En varsinaisesti ollut järkyttynyt. Nolona ja yllättynyt kylläkin. Menin vessaan, puhdistin itseni ja jatkoin askareitani hajamielisenä. Sinä iltana hän ei poistunut enää huoneestaan eikä minullakaan ollut rohkeutta edes huikata iltapalalle, vaan söin leivät ja join iltateen yksin.

Sänkyyn mentyäni uni ei ottanut tullakseen. En saanut kohtausta mielestäni. Hänen oli täytynyt vakoilla ovenraosta pyykkien kanssa pyllistelyjäni, kiihottua ja sitten vetäytyä huoneeseensa… Mutta että nelikymppisestä akasta? Ja muutenkin… Muistelin hänen elintään. Se oli mielestäni hiukan tavallista kookkaampi. Muodosta ei osannut sanoa, käsi kun oli sen suurimmaksi osaksi peittänyt… Huomasin käteni työskentelevän jalkovälissäni rajusti ja pian laukesin ynisten kuin kiimainen narttu. Vähän sen jälkeen kuulin askeleiden loittonevan oveni takaa ja pojan huoneen oven vedettävän hiljaa kiinni. Oliko se pikku pervo kuunnellut salaa touhujani…?

Aamulla yritimme molemmat olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Päivä sujui kuten aina ennenkin, paitsi että nyt tajusin seurata hänen touhujaan tarkkaavaisemmin. Ja yllätinkin hänet monesti tuijottamasta rintojani tai takapuoltani. Se aiheutti minussa ennenkokemattoman janon, jota yritin sammuttaa hokemalla itselleni, että tällainen ei ole todellakaan oikein. Samalla se tuntui kuitenkin hiukan huvittavaltakin.

Illalla en kuitenkaan enää voinut itselleni mitään ja päätin hiukan kiusoitella poikaa. Kävin taas suihkussa ja pukeuduin pikkuhousuihin, mutta rintsikoita olin vasta laittavinani ylleni, kun saavuin olohuoneeseen, missä poika katseli telkkaa. En vetänytkään liivejä ylleni, vaan mutisin jotain pyykistä, käännyin takaisin ja kävin nakkaamassa liivit pyykkikoriin. Palasin takaisin ja menin vaatekaapille etsimään puhtaita. Koko ajan seurasin nurkkasilmälläni pojan touhuja. Hänellä oli ilmiselviä vaikeuksia pitää katsettaan irti vapaana heilahtelevista rinnoistani.

Pengoin aikani kaappia, totesin kaikkien liivien olevan pyykissä ja istuin muina naisina poikaa vastapäätä olevalle sohvalle. Keskityin muka katselemaan sarjaa ja esitin pojalle kysymyksiä henkilöistä ja juonesta. Samaan aikaan kuitenkin työnsin käteni pikkuhousuihini ja liikuttelin sormiani vaossani. Huomasin, kuinka pojan verkkarit pullistelivat eikä hän enää yrittänytkään salailla mielenkiintoaan touhujani kohtaan, saati vastailla esittämiini kysymyksiin.

Enää en voinut hillitä itseäni. Nousin sohvalta, astelin pojan luo ja tarrasin hänen pullottavaan housunetumukseensa.

– Pojalla taitaa seisoa, sanoin ilkikurisesti.

Samassa poika nousi ylös rajulla liikkeellä, otti kädestäni kiinni ja tunki sen housuihinsa. Sitten kädet alkoivat vatkata kömpelösti rintojani. Ikään kuin heräsin ja yritin peräytyä, mutta määrätietoinen käsi painoi käteni takaisin kalulle. Vaginani tulvahti märäksi ja huomasin olevani voimaton. Jokin mielessäni käski minua yhä lopettamaan, mutta en enää voinut. Laskeuduin kyykkyyn ja vedin pojan housut alas. Kalu, joka ponnahti vapaaksi, oli upea: iso, alaspäin kaareva ja hiukan sivulle sojottava, suonikas aisa.

Olin aikeissa ottaa sen suuhuni, mutta poika painoi minut lattialle. Laskeuduin selälleni ja levitin jalkani, kun hän tuli päälleni kuin härkä! Olin märempi kuin koskaan.

– Voi lumalauta, poika, sain kähistyä. Poika näykki hampaillaan rintojani ja yritti survoa kaluaan sisääni. Hän oli niin pois tolaltaan, että vapisi, joten minun oli ojennettava käteni ja autettava hiukan. Levitin isoja, turvonneita häpyhuuliani ja lopulta hän luiskahti sisälleni. En voinut, enkä tahtonutkaan, hillitä jatkuvaa ulinaa, joka kohosi kurkustani, kun hän alkoi raivoisan työntelynsä.

Ei kestänyt kauan, kun hän laukesi karjahdellen. Tunsin lastin uppoavan sisälleni kuin hehkuvan laavan. Samalla laukesin itsekin ulisten. Koko vartaloni tärisi upeimman orgasmin kourissa, mitä koskaan olen saanut. Työnnöt eivät kuitenkaan loppuneet, muuttuivat vain epäsäännöllisemmiksi ja kalu sisälläni pehmeni hiukan kovettuen miltei välittömästi uudestaan. Hän yritti jatkaa raivoisaa panemistaan, mutta sain ravisteltua hänet tähän maailmaan.

loading...

– Poika hei! Ootas vähän, niin mennään sänkyyn. Näytän sulle, kuinka naiselle ollaan kilttejä…

Poika näytti palaavan järkiinsä, tuijotti silmiini hetken ja ilkikurinen hymy levisi lopultakin hänen kasvoilleen.

– Okei, äiti…