Parinvaihtoa ja insestiä osa 2

Siskoni soitti kännykkääni pari viikkoa sitten ja kyseli josko olisimme kiinnostuneita vaimoni kanssa lähtemaan teatterimatkalle Tampereelle.
Hän kertoi suunnitelleensa että varaisimme hotellista huoneet ja nauttisimme Tampereen yöelämästä muutenkin teatterin lisäksi.

Siihen kysäisin että onko ehkä muitakin suunnitelmia johon sisko nauraen vastasi ” On kuule käynyt monesti mielessa viime kertainen ja itseasiassa haluaisimme Matin kanssa molemmat vähän jatkoa tapahtumiin”
No, minä en ainakaan ole vastaan ’ totesin siihen.
” Kysyitkö muuten mitä Matti ajatteli sinun ja minun leikeistä kun kuitenkin olemme sisaruksia” kysäisin
”Eihän se mitään , oli kikkeli kovana kimpussani kun kerroin miten nuolit minua” sisko sanoi puhelimeen nauraen

Tunsin siinä puhuessani miten kullini jäykistyi housuissani kun ajattelin tapahtumia tuona iltana.

”Huh, eikohän vaihdeta puheenaihetta, alkaa housut kiristää” sanoin Tiinalle luuriin.
”Okay , juttele Marjutille jos teille sopii ensi viikon lauantaina ja soittele mulle ” Tiina sanoi

Toki Marjutille sellainen sopi niinkuin vähän olin arvellutkin. Yön kuumina hetkinä rakastellessamme sitten fantasioimme mita kaikkea voisimme tehdä matkalla.

Viime lauantaina sitten ajelimme hyvissä ajoin Tampereelle ja asetuimme erääseen keskustan hotelliin. Siskoni saapui myos miehensa kanssa tuota pikaa. Tervehdimme lämpimästi tosiamme miehet kätellen ja miehet naisia suudellen.

Kiertelimme kaupoissa shoppaillen jotain pientä ja kävimme parilla oluella siinä välillä. Naiset onnistuivat löytämään mitä seksikkäämpiä alusasuja joita lupasivat illemmalla esitellä.

Pianhan se iltapäivä siinä vierähti ja palailimme hotelliin. Kävimme suihkussa ja aloimme valmistautua teatteriin.
En voinut olla kiinnittämättä huomiotani vaimoni upeaan kurvikkaaseen vartaloon ja niihin upeihin uusiin stringeihin ja rintaliiveihin joihin hän pukeutui.

Hipsin hiljaa hänen taakseen ja kiersin käteni hänen ympärilleen painaen puolijäykän kaluni vasten hänen seksikästä pyllyään ja kuiskasin hänen korvaansa ” Vaimo taitaa haluta vierasta kyrpää tänään kun pukeutuu noin riivatun seksikkäästi” Ooh , kuulin hanen suustaan kun hän tunsi kaluni
pyllyssään ja painoi päänsä takakenoon niin etta huuleni painautuivat hänen kaulakuoppaansa.Suukottelin hellästi hänen kaulaansa ja hyväilin terhakoita rintoja. Tunsin miten nännit jäykistyivät liivien alla. ”Mitä tuumaat jos laitettaisiin se sinne pikku hetkeksi ” kuiskin hänelle samalla kun tunsin miten hänen sormensa puristelivat innokkaasti jo täysin jäykkää kulliani

Marjut kumartui hieman ja tunsin miten hän samalla kaivoi kaluni alushousuistani esiin. Tartuin itse hanen stringiensa vyötärönauhaan ja vetäisin niitä alas niin että hänen kiihoittava häpynsä paljastui juuri ja juuri takaapäin.

Painoin tummanpuhuvan terskani hänen häpyhuulilleen ja siitä hiljaa hänen sisälleen. Marjut nojautui kampauspöytään kun samalla nain häntä yhä kiihtyvällä tahdilla.

Kerroin hänelle miten minua kiihoitti kun ajattelin miten Matti saisi illalla nussia hanen ihanaa tiukkaa pilluaan .
Tunsin miten hänen lantionsa liikke voimistui ja hän puolestaa sanoi minulle miten kohta saisin tunkea kovan kyrpäni Tiinan märkään pilluun. Ajatus siitä sai kaluni raivoisaan liikkeeseen ja tunsin miten se paisui entisestään vaimoni pillussa lopulta syösten kuuman lastinsa vaimoni pillun syövereihin.

”Tulihan löysät pois” tuumailin vaimolleni jälkeenpäin kun olimme pukeutuneet ja lähdimme käsi kädessä hotellin alakertaan.

Teatteri kappale oli ihana ja nautimme sen jälkeen loistavan illallisen läheisessä ravintolassa hyvien juomien kera.

Sieltä siirryimme hotellimme alakerrassa olevaan yökerhoon jossa sitten se vähäinenkin jäykkyys ja kainous jota ehkä välillämme oli , katosi muutaman drinkin myötä

Vaimomme lähtivät vessaan ja katselimme baaritiskiltä heidän pyllyjensä liikkeitä kun he katosivat väkijoukkoon. ”Hitto että tolla Marjutilla on hyvän näköinen perä ” sanoi Matti minulle nauraen.
”Ei häviä Tiinan perä yhtään ”vastasin virnistäen
”Kerropa Matti mitä ajattelit silloin aamulla kun näit että olin Tiinan vieressä , tarkoitan vaan että kun se on mulle kuitenkin sisko” kysäisin.

”No, ihan rehellisesti sanoen olihan se vähän outoa mutta jostain kumman syystä mua kiihoitti se pirusti” vastasi Matti.
”Ihan sama juttu täällä . Jostain syystä se että näin sinut Marjutin kimpussa sai minut tosissaan kuumaksi”
”Mitäs tänään , uusitaanko sovinnolla vai mitä olette Tiinan kanssa suunnitelleet” lisäsin
”No jos sulla ja Marjutilla ei ole mitään sitä vastaan niin siitä vaan ” sanoi Matti

”Sitten otetaan uusiksi. Voidaan aloittaa tyttöjen härnäys ,vai mitä” sanoin

Kilistelimme lasejamme ja näimme miten Marjut ja Tiina jo sieltä saapuivatkin.
Kaappasin lähestyvän siskoni otteeseeni ja sanoin että nyt mennään lattialle kun kuulin siellä soivan hitaan kappaleen

Tartuin Tiinaa kaksin käsin vyötäisiltä ja hän kietoi kätensä niskani taakse.

”Mitä sotasuunnitelmia herroilla oikein nyt sitten on” ? supatti sisko korvaani samalla kun vartalomme liimautuivat tiukasti yhteen.
”Eipä kummempia. Päätimme pitää naisistamme hyvää huolta” vastasin virnistäen Tiinalle.
Tunsin miten Tiinan vartalo vähän jäykistyi ja lisäsin ” Siis minä sinusta ja Matti Marjutista”

”Aah , minä luulin että….” Tiina kuiskasi samalla työntäen polveaan reisieni väliin.

Tunsin miten kullini jäykistyi tanssiessamme Tiinan kuumaa reittä vasten.
Taisi käydä toisin päin mitä olin sanonut Matille. Se oli Tiina joka härnäsi minua enkä minä häntä.

Kuiskasin jo siskon korvaan ” Lopeta , joudut muuten lähtemään yläkertaan.

”Ei hassumpi ajatus. Alkaa pikkuhousut kastumaan joten pitäisikö käydä vaihtamassa” sisko kiusoitteli.

”Lähdetään , tullaan uudestaan alas jos sikseen” sanoin tarttuen hänen käteensä. Onneksi yökerho oli aika hämärä ja porukkaa paljon niin kukaan ei kiinnittänyt huomiota pullistumaan housuissani ja siihen että poistuimme yhdessä siskoni kanssa.
Jo hississä huulemme kietoituivat ihanaan hellään suudelmaan Tiinan puristellessa innokkaasti puolijäykkää kaluani housujen päältä. Hitto että kävin kuumana.
Tuntui että olisin voinut naida siskoni siihen paikkaan

Pääsimme jotenkuten huoneeseeni jossa Tiina aloitti välittömästi risumaan vaatteita päältäni samalla koko ajan suudellen minua intohimoisesti.
Lopulta seisoin alasti kalu jäykkänä siskoni edessä.
Yritin avata Tiinan puseron nappeja mutta hän kielsi ja sanoi haluavansa stripata minulle.

Hän istutti minut nojatuoliin ja aloitti. Mitä enemmän vaatekappaleet vähenivät sitä suuremmaksi kaluni paisui. Puseron alta paljastui aivan ihanat viinipunaiset rintaliivit jotka istuivat hyvin Tiinan
puolipyöreiden rintojen päälle.
Tiina avasi viettelevästi hameensa vetoketjun ja takapuoltaan keikuttaen antoi sen valua alas.
Alta paljastui saman tyyliset viininpunaiset stringit jotka vaimollanikin oli ollut. Ilmeisesti nämäkin menneen päivän ostoksia.
Tässä vaiheessa minusta tuntui että haluaisin syöksyä siskoni kimppuun suoraan mutta päätin malttaa sillä arvasin että odotukseni palkittaisiin.

Tiina otti puolipyöreän pään omaavan hiuslakka pullon käteensä ja alkoi hyväillä sillä rintojaan ja välillä häpyään. Liikkeet olivat niin kiihoittavia että olin räjähtämäisilläni sillä terskani kiilteli tummanpunaisena suurena tattina kaluni päässä.
Lopulta Tiinan toinen käsi vapautti rintaliivit niiden pudotessa lattialle. Näin miten nännin nöpöttivät suurina kovina rusinoina .
Tiina siirtyi yhä lähemmäksi minua. Näin miten hänen siniset silmänsä kiiltelivät halusta. Lopulta en enää kestänyt vaan vedin hänet lantiosta itseäni vasten ja painoin huuleni hänen navalleen.

loading...

Käteni tarttuivat stringeihin ja vedin ne alas nilkkoihin. ”Jessus” , olin saada sätkyn kun näin Tiinan täysin paljaaksi ajellun posliini pillun. Siinä se oli, siskon pillu. En varmaan koskaan ollut nähnyt yhtä kiihoittavaa näkyä vaikka ajoinkin Marjutin pillun aina joskus posliiniksi. Ehkä se oli tämä tilanne ja se kielletyn hedelmän maku. Oma siskoni esittelemässä kiimaista pilluaan minulle………..
Häpyhuulet kaartuivat nätisti reisien väliin. Huulet olivat selvästi paisuksissa ja kiiltelivät hieman raollaan. Näin selvästi pikku klitoriksen sojottavan häpyhuulten yläosassa.

Ponnistauduin ylös ja suutelin Tiinaa tulisesti samalla työntäen häntä takaperin sängylle. Lopulta sängyn reuna tuli vastaan ja Tiina kaatui selälleen ja minä hänen päälleen.
Näin hänen kasvoillaan selvän himon ja kuulin hänen kuiskaavan ” Laita se sinne, nussi mua , nai mua rajusti”
Nostin Tiinan jalat koukkuun hieman ylös ja olin olin itse polvillani hänen reisiensä välissä. Näin miten hänen kiimasta kostea siskon pillu oli kutsuvasti raollaan ja kaluni suorastaan vapisi muutaman sentin päästä siitä

Tiina vei kätensä sylinsä yli kalulleni ja vetäen ohjasi sen kuumaan kosteaan elimeensä.
Tunne oli uskomaton. Tuntui että kaluni vaan paisui entisestään kun tajusin että kyrpäni tosiaan souti innolla oman siskoni tiukassa pillussa.
Tiina riehui allani kuin myrsky kalun luiskahdellessa aina välillä pois mutta äkkiä hän sen aina ohjasi takaisin kuumien häpyhuultensa väliin.
Ei siinä pitkään mennyt kun tunsin että nyt lähtee. Kiihdytin nainti tahtini äärimmilleen ja kuulin miten Tiinan suusta kuului lähes katkeamaton uikutus.
Lopulta tunsin miten rautaakin kovempi kaluni sylki valtavalla voimalla sykäys toisensa jälkeen siemeneni Tiinan pillun perukoille. Tiinan pää heittelehti puolelta toiselle myös arvatenkin voimakkaan orgasmin kourissa.

Aika ikään kuin pysähtyi ja vaivuimme jonkinlaiseen horrokseen toistemme syliin. Tunsin miten veltostuva kaluni luiskahti hiljaa ulos Tiinan pillusta ja pieni pettymyksen huokaus kuului hänen huuliltaan.
”Ihanaa , ihanaa ….” kuulin Tiinan kuiskivan käden samalla silittäessä hiuksiani. Tunsin olevani niin tyydytetty kuin nyt mies voi seksistä olla.

Rakastelimme vielä uudestaan parituntisen esileikin jälkeen ja se akti oli ehkä vieläkin parempi. Ei ehkä niin kiihkeä ja raivokas mutta hellä , rakastava ja kiireetön.
Aamiaispöydässä tavatessamme myös puolisomme olivat kertomansa mukaan viettäneet ihanan yön ja päätimmekin siinä että lähdemme vielä etelään viikoksi kevään aikana kaikki yhdessä joten vaihtelua taas silloin viimeistään tiedossa